Ansa Ikonen kuoli Helsingissä 23. toukokuuta 1989. Hän oli kuollessaan 75-vuotias. Ilta-Sanomien ja myöhempien elämäkerrallisten lähteiden vahvistamien tietojen mukaan Ansa Ikonen kuoli sydämen vajaatoimintaan.
Hänen kuolemansa johtui luonnollisista terveydellisistä syistä, eikä tapaturmaa tai ulkopuolista osallisuutta ollut.
Ansa vietti viimeiset vuotensa Thalian Torpassa, näyttelijöiden lepokodissa Munkkiniemessä. Hänen terveytensä heikkeni vähitellen 1980-luvun aikana, ja hän vetäytyi pois julkisuudesta.
Häntä lähellä olleet kuvasivat hänen viimeistä elämänvaihettaan rauhalliseksi ja arvokkaaksi. Hänen poismenonsa oli levollinen.
Vaikka Ikonen puhui harvoin julkisesti yksityiselämästään tai terveydestään, hän pohti kerran ikääntymistä suomalaisen yleisradiomedian arkistoimassa haastattelussa todeten, että hidastuminen oli luonnollinen osa elämää ja että hän tunsi kiitollisuutta pitkästä urasta, joka hänelle oli annettu. Hän vältti julkisuutta myöhempinä vuosinaan ja arvosti yksityisyyttä.
Ilta-Sanomien vahvisti myöhemmin, että sydämen vajaatoiminta oli virallinen kuolinsyy. Ruumiinavausta tai poliisitutkintaa ei tarvittu, sillä kuoleman katsottiin olevan lääketieteellisesti selvä ja luonnollinen.
Suomen viranomaiset eivät raportoineet mitään epäilyttäviä olosuhteita, ja tapaus päätettiin ilman kiistaa.
Hautajaiset järjestettiin hiljaisesti hänen toiveidensa mukaisesti. Ansa Ikonen laskettiin haudan lepoon Helsingissä, jossa monet Suomen kulttuurihahmot on haudattu.
Tilaisuuden yksityiskohdat pidettiin yksityisinä, mikä heijasti hänen elinikäistä haluaan erottaa julkinen uransa henkilökohtaisesta elämästään.
Ansa Ikonen oli yksi suomalaisen elokuvan ja teatterin historian rakastetuimmista tähdistä.
Hänen kuolemansa sai laajaa huomiota suomalaisessa mediassa, ja muistokirjoituksissa keskityttiin hänen pysyvään vaikutukseensa. Eräs retrospektiivinen artikkeli kuvaili häntä seuraavasti:
”Suomalaisen elokuvan kulmakivi, jonka läsnäolo muovasi kokonaisen sukupolven tarinankerrontaa.”
Hän esiintyi kymmenissä elokuvissa ja näyttämötuotannoissa, tunnetuimmin Tauno Palon rinnalla. Yhdessä he muodostivat suomalaisen elokuvahistorian ikonisimman valkokangasparin.
Vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen kulttuurilaitokset ja elokuva-arkistot jatkavat hänen perintönsä vaalimista, jakaen usein vanhoja valokuvia ja elokuvakatkelmia kunnianosoitusjulkaisuissa sosiaalisessa mediassa.
Ansa Ikosen kuolema merkitsi suomalaisen elokuvan kultakauden päättymistä. Hänen elämäntyönsä elää edelleen klassikkoelokuvien kautta, joita katsotaan ja arvostetaan yhä tänäkin päivänä.
Vahvistettu kuolinsyy, sydämen vajaatoiminta, on lopettanut myöhemmän verkkospekulaation, ja luotettavat lähteet ovat yksimielisiä hänen poismenonsa tosiasioista.
