Kristiina Mäkelä, yksi Suomen tunnetuimmista urheilijoista, kertoo rehellisen ja tunteikkaan elämäntarinansa elämäkerrassa Pitkä tie huipulle. Tämä voimakas kirja, jonka on kirjoittanut Mika Wickström ja julkaissut Tammi, antaa täydellisen kuvan Mäkelän urasta – ei pelkästään hänen mitaleistaan ja saavutuksistaan, vaan myös henkilökohtaisista kamppailuista, epäreilusta kohtelusta ja rohkeista valinnoista, jotka ovat muovanneet häntä ihmisenä. Jo ensimmäisiltä sivuilta käy selväksi, että Mäkelän tie huipulle ei ole ollut helppo.
Teinitähdestä koko kansan nimeksi
Kristiina Mäkelä oli vasta 16-vuotias voittaessaan ensimmäisen Suomen mestaruutensa kolmiloikassa. Sen jälkeen hän tuli nopeasti tunnetuksi koko maassa. Hänen matkansa alkoi Salpausselän urheilulukiossa, ja pian hän kilpaili kansainvälisellä tasolla. Mutta otsikoiden ja ennätysten takana oli nuori nainen, joka yritti kasvaa urheilumaailmassa, joka ei aina kohdellut häntä ystävällisesti.
Mäkelä puhuu avoimesti kirjassaan siitä, kuinka hänen oli opeteltava huippu-urheilun “säännöt” – säännöt, joita usein ohjasivat vanhat perinteet, fyysiset rajat ja taloudellinen stressi.
“Tie huippulupauksesta mitalistiksi on ollut pitkä ja täynnä vaikeita valintoja”, hän kirjoittaa kirjassa (Pitkä tie huipulle, Tammi, 2024).
Isän sairaus – ja salaisuus, jonka hän kantoi
Yksi kirjan tunteikkaimmista kohdista on, kun Mäkelä kertoo vuoden 2019 MM-kisoista Dohassa. Juuri ennen kilpailua hänen isänsä sai vakavan aivohalvauksen. Mäkelä sai tietää asiasta vasta herättyään useisiin äitinsä soittamiin puheluihin. Hän kiirehti Meilahden sairaalaan ja löysi isänsä halvaantuneena ja taistelemassa hengestään.
Silti hän päätti kilpailla Dohassa. Hänen perheensä ei kertonut tilanteen vakavuudesta, jotta hän voisi keskittyä. Mäkelä sijoittui finaalissa kahdenneksitoista. Myöhemmin hän sai tietää, että hänen isänsä oli ollut kuolemanvaarassa keuhkokuumeen takia kilpailun aikana.
“Äiti ei kertonut minulle, koska ei uskonut sen hyödyttävän minua silloin. Hän oli täysin oikeassa,” Mäkelä sanoo kirjassa (Tammi, 2024).
Epäoikeudenmukaisuutta vastaan
Kristiina Mäkelä ei ole koskaan pelännyt avata suutaan. Vuonna 2018 hän kirjoitti englanninkielisen kolumnin Finnish News -sivustolle urheilijan arjesta – kuinka tärkeää on saada syödä, levätä ja harjoitella kunnolla. Kirjoitus aiheutti kohun, koska se sisälsi kritiikkiä Suomen Urheiluliittoa kohtaan.
Tilanne paheni, kun manageri Jukka Härkönen haukkui häntä Ylen Urheiluhullut-radio-ohjelmassa ja sanoi Mäkelän olevan “kartalla eniten tuettu urheilija”. Julkinen palaute oli kovaa, mutta Mäkelä ei antanut periksi.
Myöhemmin vuonna 2022 hän nousi jälleen otsikoihin kritisoidessaan tapaa, jolla naisurheilijoita kuvattiin kilpailuissa. Kun hyppäämisestä otettu kuva julkaistiin matalasta kulmasta, Mäkelä julkaisi sen Instagramissaan ja kirjoitti:
“Kolmiloikkaa ei voi hypätä ilman jalkojen avaamista, eikä ole mitään nöyryyttävämpää kuin se, että joku kuvaa siitä kulmasta… vieläpä kansainvälisen liiton siunauksella.”
Tämä julkaisu palkittiin Vuoden urheilujulkaisuna Urheilumuseon paneelissa. Vanhemmat ja urheilijat kiittivät häntä siitä, että hän sanoi ääneen sen, mitä monet pelkäsivät sanoa.
Kivuliaita hetkiä valmentajien ja johtajien kanssa
Kirjassa käsitellään myös sitä, kuinka Mäkelää kohdeltiin ajoittain epäreilusti valmentajien ja urheilujohtajien toimesta. Hän kertoo varhaisista kokemuksistaan Härkösen kanssa, joka kosketti häntä epäsopivasti harjoituksessa ja kommentoi hänen vartaloaan tavalla, joka sai hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja epävarmaksi.
“Hän tuli ja kokeili pakaraani ja sanoi: ‘Täällä ei tapahdu yhtään mitään.’ Sitten hän kysyi: ‘Onko täällä mitään?’”
— Pitkä tie huipulle, Tammi, 2024
Kaksi hänen valmentajaansa lopetti yhteistyön yllättäen. Markku Leppänen ilmoitti päätöksestään tekstiviestillä vuonna 2016 San Diegon leirin aikana. Suren Ghazaryan taas kertoi kylmästi kävelyllä, ettei jatka enää henkilökohtaisena valmentajana.
Nämä kokemukset satuttivat syvästi. Silti Mäkelä ei luovuttanut. Hän löysi myöhemmin tukea valmentaja Tuomas Salliselta, joka ohjasi häntä uran lopussa, mukaan lukien hopeamitalisuoritus vuoden 2022 EM-kisoissa Münchenissä.
Rakkaus kulissien takana
Kirja ei käsittele vain urheilua. Mäkelä kertoo myös, kuinka hän tapasi puolisonsa, entisen keihäänheittäjän Joni Karvisen. He tapasivat vuoden 2022 Kalevan kisoissa, kun Karvinen kommentoi hänen Instagram-julkaisuansa nimikirjoituskorteista.
Ensimmäinen oikea treffipaikka? Hesburger, koska kilpailun viivästykset peruivat hienon illallisen. Mäkelä oli juuri voittanut kultaa sinä päivänä.
“Se sisäinen hymy nousi heti, kun Kristiina tuli luokseni,” Karvinen sanoo kirjassa.
Pitääkseen suhteen salassa, Mäkelä lisäsi Karvisen nimensä alle tervehdyslistalle – kisakissan ja koiran viereen.
Viimeinen hyvästi
Syksyllä 2024 Mäkelä päätti pitkän ja menestyksekkään uransa Ruotsi-ottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Hänellä oli takanaan 17 Suomen mestaruutta ja kaksi olympiafinaalipaikkaa. Eläkkeelle siirtymisen alla hän sanoi:
“Olen nauttinut urheilusta valtavasti. Olen kiitollinen ja ylpeä, että sain edustaa Suomea.”
— MTV Urheilu, kesäkuu 2024
Vaikka ura päättyi, Mäkelä toivoo, että kirja herättää ajatuksia.
“Tämä 15 vuoden urheilu-ura ei ole ollut mikään ruusuilla tanssiminen. Jos urheilijat ja yleisö saavat kirjasta edes vähän ajateltavaa elämäänsä, olen onnistunut.”
— Tammi.fi, lokakuu 2024
